sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Nyt kun vielä muutama päivä tätä vuotta viedään vielä, niin hyvä hieman katsoa taaksepäin mitä olikaan tämä vuosi 2015. Laitan tämän nyt kuvien avulla ja sitten loppuun vielä tavoitteet.



Gitan kanssa aloitettiin rally-tokoilulla sekä päästiin pitkästä aikaa taas TOKO-ryhmään harjoittelemaan, mikä oli kivaa vaihtelua. Gittakin oppi pian olemaan häiriön alla. 


Kevättalvella tuli taukoa treeneistä, kun Gitalla oli juoksut alla. Keväällä sain ite suoritettua kehätoimitsija-kurssin. Vielä muutama harjoittelu pitäisi tehdä, että voi olla virallinen kehätoimitsija!









Keväällä oli sitten tämän vuoden kiirettä meidän kohdalla, nimittäin Gitta oli ilmoitettu useampaan näyttelyyn, päästiin kokeilemaan MEJÄä pitkästä aikaa. Toukokuun näyttelyissä Gitta oli EH ja H arvoinen. Ja Iitukin täytti 12 vuotta. Iitu olikin koko alkuvuodesta kesään saakka tosi hyvässä kunnossa. Kesällä meillä oli treeniä, oli tokoa, agilityä ja rally-tokoa! Tosi aktiivista!
Kesäkuussa kävimme tollerileirillä, kyllä sinne aina vaan tulee lähdettyä. Se vaan kuuluu kesään! Juhannuksessa kävimme Rovaniemen KV näyttelyissä, siellä olikin mukava palata kotiin kun Gitta sai tuliaseksi PN2, SA VACACIB, VASERT !!


Elokuu oli raskas. Palasimme reissulta ja pari päivää kotona oltuamme sisko soittaa, ettei Iitulla ole kaikki ok. Eikä ollut, siitä alkoi muutama päivän ell.reissuja ja lopulta oli päästettävä Iitu tuskistaan. Niin hyvässä kunnossa ollut ja yhtäkiä paras ystävä on poissa. Iitun lähtö kosketti koko perhettä, mutta myös Iitun ansiosta sain tutustua näin parhaaseen rotuun mitä tolleri on. Kiitos Iitu! Olet aina mielessäni! 


Lokakuussa innostuttiin rally-tokoilemaan. Olin ilmoittanut Gitan aikoinaan epävirallisiin kisoihin ja niihin sitten myös Heidin ja Milo-tollerin kanssa treenattiin. No, kokeisiin ei koskaan päästy kun en heränyt herätyskelloon. Mutta hyvää treeniä saatiin. Kerran päästiin treenamaan tollerien kanssa nou-juttuja, mutta täytyy sen puolesta nyt hieman panostaa. Loppuvuosi on ollut aika hiljaista meillä. Gitan kanssa emme ole missään ohjatussa ryhmässä. Olen nyt panostantu itseeni ja tän vuoksi Gitta taitaa enemmän olla äitini ja isän koira! :-) 

MITÄ VUOSI 2016?
Jaa'a, uskaltaakohan näitä asioita kirjata ylös? Jotain kyllä olen miettinyt Gitan kohdalle, vaikka meidän syksy ollut tosi hiljaista kaiken rintamalla. Mutta, jos jotain ajatuksia vois laittaa, ja kyllähän noita on miettinykin:

NOU/rally-toko treenailu jatkuu!
Rally-toko epiksiin, ehkä myös virallisiin!
MH-kuvaus
NOU1 on tavoite
Mejä-kokeisiin osallistuminen ja sieltä tulos
Ja ennenkaikkea, yhdessä olemista ja tekemistä :-) Ja toivoa, että Gitta pysyy terveenä ja Gitan jälkeläiset myös!

Ei kommentteja: